Muistutus talkoiden ja treenipaikkojen yhteydestä!

Yleistä keskustelua.

Valvojat: nipa, , Lea

Muistutus talkoiden ja treenipaikkojen yhteydestä!

ViestiKirjoittaja Marikki päivämäärä 12 Loka 2009, 14:43

Asiasta on ollut puhetta Hekotuksessa sekä alkukesän koulutusinfossa, minkä lisäksi treeniryhmien vetäjät ovat varmasti ryhmäläisiään muistutelleet, mutta kerrataanpa taas: ;)

Heko järjestää koulutusta maastolajeissa sekä tottelevaisuudessa. Seuran jäsenet ovat oikeutettuja paikkaan treeniryhmissä, kunhan itse sitä kouluttajilta kyselevät. (Yheystiedot löytyvät foorumilta, kannattaa kysyä rohkeasti! :)) Kukin kouluttaja sopii oman porukkansa kanssa ryhmänsä käytännöistä, mutta yleisesti voidaan todeta seuraavanlaista: Paikka ryhmässä edellyttää sitoutumista sekä aktiivista osallistumista treeneihin - myös muiden koirien treenaamiseen. Lisäksi tulee jokaisen koiranohjaajan osallistua oman ryhmän vuorolla hälytysryhmän harjoitusten järjestämiseen.

Ja lisäksi sekä ennen kaikkea: treenipaikan haltija on velvoitettu osallistumaan Hekon järjestämiin talkoisiin. Tämä tarkoittaa kokeissa työskentelyä, raunion siivoustalkoisiin osallistumista, vedätyksissä mukana olemista, kahvin keittelyä kokeissa yms yms. Jokaisesta työtehtävästä saa aina pisteen, ja näillä pisteillä sitten ansaitaan treenipaikat ryhmissä sekä osallistumiset leireille ja kursseille. Esimerkiksi maastotreeneissä saapi käydä, kun on ansainnut yhden pisteen jossakin talkoohommassa. Leireistä vähennetään aina yksi piste/päivä, ja kursseista aina yksi piste. Tottistreenit tulevat kaupan päälle. :D Kouluttajat pitävät kirjaa treenaajista ja kokeiden ja talkoiden masinoijat työntekijöistä. Näiden tietojen avulla minä sitten kalkuloin kulloinkin voimassa olevat pistetilanteet kullekin seuran jäsenelle.

Kannattaa myös muistaa, että talkoissa työskentely on mainio mahdollisuus tutustua koiraharrastuksen moniin puoliin. Etenkin kokeissa pyöriminen on myös varsin hyödyllistä, sillä kokeen seuraaminen on mitä parhain oppimistilanne - sitten kun aikanaan löytää itsensä kättelemästä tuomaria koira vierellään, ei tarvitse arpoa, miten se koe nyt menikään. Kaikki toimihenkilöt myös ohjeistetaan tehtäviinsä, eli mitään ei tarvitse osata valmiiksi. :D

Jos haluat kysellä omasta pistetilanteestasi, niin minulle voi laittaa sähköpostia osoitteeseen marikki.arnkil(at)gmail.com.

Paimenkirjeterveisin sekä treeni-intoa toivotellen
Marikki
Marikki
 
Viestit: 247
Liittynyt: 25 Elo 2007, 11:32

Re: Muistutus talkoiden ja treenipaikkojen yhteydestä!

ViestiKirjoittaja Marikki päivämäärä 12 Loka 2009, 14:45

Lisäänpä tänne vielä muikkarin loppusyksyn kokeista, joissa niitä pointseja voi ansaita.

Hakukoe on sunnuntaia 25.10. ja
rauniokoe sunnuntaina 8.11.

Molemmissa kokeissa tarvitaan erinnäistä työvoimaa, ja etenkin näin syysaikaan on toivottavaa, etteivät samat maalimiehet joudu palelemaan piiloissa tolkuttoman kauan.
Marikki
 
Viestit: 247
Liittynyt: 25 Elo 2007, 11:32

Re: Muistutus talkoiden ja treenipaikkojen yhteydestä!

ViestiKirjoittaja katri päivämäärä 12 Loka 2009, 22:32

Mä pääsisin 8.11 rauniokokeesen ainakin apuileen. Yksi talkoolainen siis jo paikalla ;)

t:Katri
katri
 
Viestit: 45
Liittynyt: 07 Helmi 2008, 21:54
Paikkakunta: Hämeenlinna


Paluu Yleistä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa

cron